torstai 29. lokakuuta 2009

Ai niin, piti vielä kertoa että mieleni tekee suklaakakkua. Jotain tosi hyvää sellaista...


Torstai

Taas olisi ollut kameralle käyttöa edulla. Ihan vain pikaisesti kerron (varmaan jo tylsistytte näihin "tänään yliopistolla" -postauksiin)... Saatiin pienryhmissä laatikot, joissa oli hiekkaa. Sitten saimme käyttää kaikkea luokassa olevaa materiaalia rakentaaksemme maiseman. Meille arpoutui eteläinen viljelysalue, ja teimme Someron. Tämän jälkeen teimme pari karttaa maisemastamme. Mutta siis hiekkaleikkejä:D

Hiekkaleikeistä suoraan kaupungille äitin kanssa. Lunastin nyt sen takin kotiin:) Onhan se melkoisen söpö. Vähäsen kierreltiin muitakin kauppoja ja käytiin Subwayssä. Sitten äippä tuli vielä hetkeksi kylään, ja kateltiin vähäsen Annan ja Nikon hääkuvia, joita äiti ei vielä ollut nähnyt.

Nyt sitten istuskelen sohvalla, surffailen netissä ja kattelen telkkaria seuranani litra teetä...

tiistai 27. lokakuuta 2009

Viluinen tiistai

Huh, kun on vilu. Tosin asiaan saattaa vaikuttaa se, että vietin taas aikaani jäähallilla katselemassa veljen harjoituspeliä. Nyt sitten istuskelen sohvalla peiton alla, ja hieman taas päivittelen blogia. Teekupposen kera, tietenkin. Tarkoituksena oli kyllä tutustua Raision ja Sastamalan kuntien perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin käsityön osalta. Mutta koska se on yhtä kuivaa, kuin miltä tuo nimike kuulostaa, niin en jaksanut. Kaiken voisi vaan oikeasti sanoa myös hieman yksinkertaisemmin ja lyhennettynä. Tai ainakin nyt haluaisin sellaisen version:)

Eilen olikin mukava päivä. Oli vain yksi luento (tosin ei paljon tylsempää luentoa voisi olla), jonka jälkeen suuntasin kaupungille. Käytiin kamun kanssa kahvilla ja kahvittelun jälkeen suunnattiin leffateatteriin. Oli tosiaan superpäivä, ja kaikki leffat oli 5,50e. Käytiin katsomassa Up - kohti korkeuksia 3D -leffa. Se oli niin suloinen:)


Leffan jälkeen lähdettiin käymään Tommin kanssa eräässä kauppakeskuksessa, lunastamassa aiemmin päivällä varattu paita. Löysin reissulta myös kivan takin, mutta vielä en ole uskaltanut lunastaa sellaista omaksi. Ongelma on tässä; harmaasta versiosta ei ole enää kokoani, joka oli ykkösvaihtoehtoni, koska se on melko helppokäyttöinen. Toinen vaihtoehto on punainen, mutta hieman vierastan sitä. Eikä tuo makutuomari yhtään helpottanut päätöstäni. Toisaalta yhdellä tutulla on ollut punainen villakangastakki, ja se oli kaikkea muuta kuin hassu. Mutta ongelma saattaa ratketa huomenna, sillä saattaapi olla, että saan äitin makutuomariksi:)

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Auts.

Eilen oli varsin erikoinen lauantai. Heräsin siinä kymmenen aikaan, söin ja lähdin kaupassa käymään. Huom. käymään, en töihin. Ostokset tehtynä olin kotona joskun puoli yhden aikoihin. Kahdelta olikin vuorossa pump, jonka jäljiltä paikat ovat tosi kipeinä. Eilen ei vielä tuntunut mitään, mutta yöllä nukkuessani huomisen lihasten kipeytyneen. Ja nyt on vaikeaa kävellä. Yritin kyllä kovasti ottaa melko rauhallisesti, kun tosiaan ei siellä ole pariin viikkoon tullut käytyä. En näköjään osannut sitten.

Pumpin jälkeen kotiin, suihkuun, vähän siivoilua ja sitten ruuan laittoa. Syömisen jälkeen lähdettiinkin sitten muutaman kaverin kanssa keilaamaan. Keilailujen jälkeen mentiin vielä toviksi Alvariin, jossa seuraamme liittyi vielä kaksi kamua.

Melko erikoinen lauantai siis minulle. Näin varmaankin ei-lauantaityöläiset voivat niitä viettää.

torstai 22. lokakuuta 2009

Yleisön pyynnöstä; elämää yliopistossa:)

Tässä hieman karkaistaan terästä. Kuumennetaan punahehkuun, jonka jälkeen kastetaan veteen ja ravistetaan. Jotain on jopa jäänyt siis päähän:)


Ja sitten hieman pistehitsausta. Erityisen tärkeää on tyylikäs suojapukeutuminen. Tärkeää on myös osata lukea taulukkoa, jotta osaa laittaa asetukset oikein. Kerran kokeiltuasi pistehitsausta, voit unohtaa taulukon ja kaverin kanssa vaan kokeilla sopivaa säätöä.

Tenttiviikon tunnelmia

Taas on tovi vierähtänyt viimeisestä postauksesta. Ja paljon on tapahtunut! Tai sitten ei... Sunnuntaina tiimipäivän temmellyksessä huomasimme taivaalta putoilevan pieniä valkoisia hiutaleita. Nyt voi siis sanoa ensilumen sataneen:) Vaikkakin se ehkä enemmänkin muistuttaa räntää, mutta ei välitetä siitä.

Eilen luin tenttiin ja polttelin siinä samassa kynttilää. Kunnes korviini kantautuu omituinen lorina, ja huomaan kynttilän reunan sulaneen ja sitä parafiiniä olikin sitten joka puolella. Tasolla, jossa kynttilä oli, sen alapuolella olevissa kahdessa hyllyssä ja tietenkin myös lattialla. Säntäilin edestakaisin hakiessani jotani millä pyyhkiä märkää steariinia, joka sinänsä oli melko tyhmää, sillä eihän sitä saa pyyhittyä kun se kovettuu niin nopeasti. Siinä sitten istuskelin lattialla ja raaputtelin jälkiä viivoittimella pois. Siitä sotkusta olisi kyllä pitänyt ottaa kuva. Nooh, se siitä kynttilästä.

Nyt on sitten biologian uusinta ja ruotsin tentti takana. Huomenna on vielä edessä uskonnon tentti. Kirjasta on lukematta noin 170 sivua, eikä ole kirjaa. Kaikki ovat lainassa, ja tänään tentin jälkeen kipaisin kirjastoon ajatuksena lukea hetki siellä.. Mutta kun se lukusalikappalekin oli jollain. Joten hieman vajaalla tietämyksellä mennään. Vielä pitää luentomuistiinpanot lueskella.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Motivaatiota haetaan

Ensi viikolla on tenttiviikko, eikä lukeminen innosta yhtään. Biologiaa pitäisi lukea, mutta ei innosta. Se on kuitenkin jo suoritettu, tosin todella huonolla arvosanalla. Mutta kuitenkin suoritettu. Pisteet on rekisterissä. Tänään olen kuitenkin jotain saanut aikaiseksi asian tiimoilta, ja hieman lukenut ja tehnyt muistiinpanoja.

Ja nyt tein pienoisen virheen. Ajattelin vaan hieman kurkata Sanataituria äidinkielen esitelmä-presentaation tiimoilta.. Ja nyt olisi hirmuinen hinku tehdä sitä!!! Sen kuitenkin täytyy olla valmis vasta 16.11. ja se tenttiviikko tosiaan ensi viikolla. Täytynee hieman priorisoida näitä hommia. Äh!

Tänään on myös varsin special lauantai, sillä en ole töissä (siis mitäh?!) Mutta huomenna on luvassa tiimipäivä, joten sunnuntai menee töissä. Päivän ohjelma kyllä vaikuttaa melkoisen kivalta:) Eilen kyllä oli melkoisen kiireinen työpäivä (lottoalottoalottoa) ja ehkäpä omaan jännitystasoon vaikutti myös se, että töihin on nyt tullut sirupäätteet. Ja piti opetella se kiireisenä päivänä. Mutta onneksi se ei ollut vaikeaa, eikä myöskään omalla kohdalla yksikään asiakas kokenut sitä mitenkään epämukavana tai hankalana (tai ainakaan ilmaissut mitään siihen suuntaan).. Yleensä kun kaikki uusi ensin herättää negatiivisuutta.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Pohdinpahan vaan...


.. että mitäs sitä tänään laittaisi päällensä, että selviää tosta myrkystä. Sadetakki, sadehousut ja kumpparit on varmaan hyvä lähtökohta. Mutta mites kaikki tavarat saisi pysymään kuivana?

tiistai 6. lokakuuta 2009

Talviunille

Nyt se sitten alkoi, talvi. Moottoripyörä on laitettu talviunille varusteiden kanssa. Tosin enhän minä ole kyydissä ollut noin kahdeksaan viikkoon, sattuneesta syystä. Käytiin ihan pienellä ajelulla siinä samalla. Harmi ettei ollut kameraa mukana, sillä käytiin "kuolleessa kaupungissa", nimittäin Naantalissa. Ei sitten näkynyt ristinsielua. Tuntuu kuin juuri olisi ollut kesä kuumimmillaan, ja nyt kaikki paikat olivat autioituneet.

Samalla kun vietiin mopo ja ajovarusteet säilöön, kaapattiin mukaamme myös talvitakit. Ja säätiedotus lupasi pohjoiseen jo 20 cm lunta. Muutama hetki, niin ensilumi tippuu jo tännekin. Ja sitten onkin jo joulu:) Ja teenkulutus nousee radikaalisti. Oikeastaan eilen se iski. Tuli vilu ja piti saada teetä. Kohta on yksin tullut juotua pannullinen:)

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Teerenpeliä

Tiesittekös että Turkuun on avattu uusi istuskelupaikka nimeltä Teerenpeli? Eksyttiin eilen sinne. Yritettiin kovasti saada joku meidän kanssa tutustumaan Cup & Pinttiin, mutta ei sitten saatu kenestäkään seuraa. Kahdestaan emme jaksaneet sinne asti kävellä vesisateessa, joten päätimme hieman käydä ihmisten ilmoilla ja mennä Edisoniin. Mutta vastaan tuli tämä uusi tuttavuus. Paikka siis löytyy siitä entisestä Keskuskonttorista(?) joka sitä ennen oli joku Pankki tms.

Oli melkoisen mukava paikka. Tyyliltään melko samanlainen kuin Koulu. Löytyy oman panimon tuotteita ja ja tosiaan istuskelu paikka. Henkilökunta oli mukavaam ja paikassa on myös pöytiintarjoilu. Eli kun alkaa lasi näyttää tyhjältä, tulee henkilökunta kyselemään josko saisi olla jotain lisää.

Tänään onkin luvassa hieman lillumista Naantalin kylpylässä, Tammikellarin pizzaa ja aamulla tehtyä omenapiirakkaa:) Rento sunnuntai.

torstai 1. lokakuuta 2009

Lokakuu

Aika on mennyt hirmuisen nopeasti! Nyt on jo lokakuu! Vastahan oli kesä. Tänä aamuna se totuus viimeistään iski kasvoille. Lähdin edulle Sokoksen kautta (piti käydä kurkkaamassa 3+1 päivillä yksi laukku), ja oli melkoisen kylmä. Niin kylmä, että oli pakko ostaa hanskat, koska sormet palelivat:) Eivät kyllä olleet turhat ostokset, sillä tarvitsin hyvät nahkahanskat. Ja kerrankin löytyi jopa sellaiset, jotka eivät ole pari senttiä liian pitkät sormista.

Tänään oli taas jännää edulla. Päivän opintoihin kuului nimittäin elektroniikkaa ja päästiin juottamaan! Tämähän ei siis liity juomiseen, vaan piirilevyihin ja komponentteihin. Hih! Kyllä oli taas hauskaa. Joka päivä saa ajatella, että näillä opinnoilla valmistuu maisteriksi:)

Huomenna on taas musiikin didaktiikkaa ja pianonsoittoa. Ja illaksi myymään lottoa.