keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Onnenpäivä!

Vaihdoin tänään Tommin ostaman Ässä-arvan uuteen vastaavaan ja suureksi yllätyksekseni voitin siitä 20e! Voi sitä riemua! En varmaan koskaan ole voittanut noin paljon arvasta. Okei eihän se paljoa ole, mutta kummasti teki iloiseksi. Toivottavasti myös tänään ostetusta lotto-lapusta löytyy iloinen yllätys. Sen näkee sitten ensi viikolla.

Pikkuhiljaa alkaa taas normaali elämä sujui, eikä lauantain polttarit enää paina. Muutaman päivän olin jonkin verran väsynyt, mutta luulen, että juhlan päähenkilö oli vielä pikkaisen väsyneempi:) Oli kyllä varsin mukava päivä, ja meillä kävi todellinen tuuri! Kaikkien pelottelusta huolimatta melkoisesti ulkoilmaan suunnitellut polttarit säilyivät sateelta!!:D Tosin vähäsen päivällä jännitti, josko joudutaan sisätiloihin, mutta sade tuli vasta illalla, kun ohjelmamme oli siirtynyt sisällä. Siitäs saitte kaikki, jotka povasivat sadetta! Mähän sanoin ettei sada..

Ensi viikolla on luvassa piiiitkästä aikaa kampaamovisiitti. Se tulee todella tarpeeseen! Kävin tässä kotona muutama päivä sitten, ja äiti siinä kyseli, että meinaanko käydä kampaajalla ennen häitä.. Eikö 10 cm juuri kasvu ja mallinsa menetttänyt leikkaus olekaan hyvä? Voih.. Sitten voi ehkä pitää hiuksia aukikin. Mitään radikaalia ei hiukselle uskalla tehdä, kun kerran noita juhlia nyt kesällä on, mutta saanpahan siistin kuontalon:D

Hmm.. Olikohan tässä(kään) jutussa taas päätä taikka häntää? Nooh, väliäkö sillä.

1 kommentti:

  1. Ihan taas pakko kommentoida!!
    Pikku hiljaa alkaa tästä tosiaan normaali elämä sujua. Alku viikko on mennet pienessä horroksessa. Suuri kiitos ja kumarrus kaasolle upeesti järjestetyistä polttareista ja koko poppoolle tietenkin. Mahtavaa kun kaikki pääsivät paikalle:)Keli oli lämmin vaikka utuinen...eipä riitä sanat kuvailemaan päivän fiiliksiä!!!!! Ikimuistoista*hymyilee*


    Jenskulle isot onnittelut voitosta... suuremmat voitot tulee sitten siitä lottolapusta, mutta kyllä tollakin nyt alkuun pääsee. Tosin autokaupoille ei vielä kannata suunntata!



    Mukavaa juhannusta ja toivottasti ootte terveinä. Nähdään, kuullaan ja soitellaan. Ens viikolla näyttää kalenteri taas täyteläiseltä;)

    VastaaPoista